Lokakuu 2007
Kauppakamarilla vilkas syksy

Kuluneen kesä- ja syyskauden aikana on kauppakamarin ja yhteistyökumppaneiden toimesta käyty useita ministeritason keskusteluja sekä liikenne- että Barentsin yhteistyöstä. Myös syksyn ohjelmasta näidenkin asioiden eteenpäin viemiseksi on sovittu Pohjoisten maakuntaliittojen ja keskuskaupunkien kanssa. Tärkeimpänä liikennekysymyksenä on Pohjanmaan radan kaksoisraide asia. Toinen liittyy Oulun lentoasemaan, jossa kehittymistä alkaa tapahtuakin, avaahan Air Baltic 28.10. Oulu-Riika yhteyden.

Varautuminen Oulun kauppakamarin 90 v juhlavuoteen on alkanut. Vuoden teemaa kuvataan hallituksen päätöksellä kauppakamarin visiolla: Oulun kauppakamari on alueen keskeisin vaikuttaja ja halutuin yhteistyökumppani. Tästä teemasta tulee sovelluksia tästä uutiskirjeestä alkaen vuoden 2008 tapahtumiin. Markkinointivaliokunta mm. päätti järjestää juhlavuoden kunniaksi jälleen Vetovoima-tilaisuuden samalla myös oman toimintansa ja Vetovoima palkinnon 10 v tapahtumaksi. 90 v juhlan päiväksi on varattu 22.8.2008.

Kauppavaliokunnan perustamisesta tulee kulumaan tänä vuonna 30 vuotta. Valiokunta työstää parhaillaan kaupan ja palveluiden strategiaa viestinä maakunnallisille liitoille ja kunnille.

Liikennevaliokunta osallistuu 31.10. Jyväskylässä pidettävään Nelostie E75 ry:n 10 v seminaariin, jossa pääaihe on nelostien parantamisen vauhdittaminen.

Arkangelissa sovittiin Oulun läänin alueen edustajien vierailun yhteydessä 6.9. metsäalan yhteistyön tiivistämisestä ensimmäisessä vaiheessa niin, että kauppakamari tekee perustyön suomalaisen metsäalan osaamisen viennin edistämiseksi Arkangelin alueelle. Asiassa on aloitettu konkreettiset toimenpiteet.

Oulun kauppakamari aloitti julkaisutoiminnan 1969 Pohjois-Suomen kauppakamaritiedotuksien teolla. Varsinainen kauppakamarilehti perustettiin v 1987. Lehden 20v seminaarissa 12.10.2007 käsiteltiin printtimedian ja sähköisen viestinnän yhteistä tulevaisuutta.

Myös rakennusalan ja lakivaliokunnat perustettiin 30 vuotta sitten v 1977. Kummatkin toimivat edelleen ajankohtaisissa asioissa aktiivisesti.

Jaakko Okkonen

« Takaisin

Oulun

kauppakamarin

sähköinen uutiskirje