Huhtikuu 2008
Jyväskylän yliopistolle Yrittäjyystekopalkinto

Keski- ja Pohjois-Suomen kauppakamarit ja alueen korkeakoulut ovat myöntäneet 29.4. 2008 Yrittäjyystekopalkinnon Jyväskylän yliopistolle. "Yrittäjyysteossamme on kyse tutkijoiden, opiskelijoiden ja yrityskumppaneiden yhteistyöstä, osaamissijoittamisesta", yliopistoon viideksi vuodeksi kasvuyritystoiminnan professoriksi kutsuttu Marko Seppä totesi.

Lue lisää

Yritykset: Oulun kallioparkki asiakkaiden palvelun kannalta erittäin tärkeä

Oulun keskustaan kaavailtu Kallioparkki-ratkaisu on yritysedustajien mielestä sekä vetovoiman että saavutettavuuden takia selkeästi tarpeellinen. Kallioparkki ei selvästikään ole vain Oulun kaupungin keskustan hanke, vaan laajempaan alueeseen vaikuttavana merkittävä. Omien asiakkaiden saavutettavuutta Kallioparkki palvelee yritysten mielestä selkeästi. Asiakkaiden saavutettavuutta Kallioparkki palvelee yritysten mielestä selkeästi.

Lue lisää

Mainos
Kauppakamarin koulutusrintamalla tapahtuu!

HHJ (Hyväksytty hallituksen jäsen) -kurssi alkoi sekä Oulussa että Ylivieskassa. Kahden ensimmäisen jakson aikana perehdyttiin asiantuntijoiden johdolla hyvään hallintotapaan sekä hallituksen ja hallitustyön organisointiin. Suurta suosiota saavuttanut koulutus jatkuu syksyllä.

Lue lisää

Vuoden 2008 HTM- ja KHT-tutkinnot lähestyvät

Tämän vuoden HTM-tutkinto järjestetään Helsingissä 30.8.2008. KHT-tutkinto järjestetään 30.-31.8.2008 samoin Helsingissä. Hakemukset on jätettävä viimeistään 2.6.2008 kotipaikan kauppakamarin tilintarkastusvaliokunnalle tai postitse toimitettuna viimeistään 2.6.2008 postileimalla varustettuna. Hakemus KHT-tutkintoon vastaavasti on jätettävä Keskuskauppakamarin tilintarkastuslautakunnalle.

Lue lisää

Stipendikesätöitä matikkalinjan lukiolaisille

Oulun kauppakamarin teollisuusvaliokunta ja matemaattis-luonnontieteellisten opettajien järjestö, MAOL-Oulun seutu ry, ovat jo 10 vuonna peräkkäin järjestäneet teollisuuden kesätyöpaikkastipendit matemaattis-luonnontieteellisissä aineissa hyvin menestyneille 16 vuotta täyttäneille lukio-opiskelijoille. Vastaavalla tavalla on toimittu myös Kainuussa Oulun kauppakamarin teollisuusvaliokunnan, Kajaanin kauppakamariosaston sekä MAOL Kainuu ry:n kanssa.

Lue lisää

Huhtikuu 2008 yritysesittelyt

Comreal Oy
Comreal Oy on yksityinen, lääninhallituksen hyväksymä, laillistettu kiinteistönvälitysliike.

Lue lisää

Comreal Oy
Comreal Oy on yksityinen, lääninhallituksen hyväksymä, laillistettu kiinteistönvälitysliike.

Lue lisää

Netplaza Oy
Netplaza Oy:n nopeita internetyhteyksiä sekä WWW- ja sähköpostipalveluita

Lue lisää

Hätälä Oy - kalasta puhtaasti parasta
Täyden palvelun kalatalo Hätälä Oy on tarjonnut maukkaita hetkiä kaikille kalaruoan ystäville jo 70 vuotta...

Lue lisää

Rastor Oy
Rastor on kasvussa oleva, nykypäivän työelämän tarpeisiin vastaava koulutus-, valmennus- ja konsultointiyritys. Meillä on pitkä historia, juuremme ulottuvat vuoteen 1942. Silti Rastorin tärkein hetki on tässä ja nyt - aivan kuten asiakasyritystemme liiketoiminnassakin....

Lue lisää

Congress Oulu
Osaamistamme ovat valtakunnalliset sekä kansainväliset kokoukset ja kongressit. Ota meihin yhteyttä, niin kokoamme Sinulle tiedon eri kokous- ja majoitusvaihtoehdoista ja teemme tarjouksen muista järjestelyihin liittyvistä tehtävistä...

Lue lisää

Nordic Protection Oy
Nordic Protection tarjoaa yritysturvallisuuteen liittyvää suunnittelua, koulutusta ja konsultointia. Palvelumme kattavat osa-alueita aina henkilö- ja toimitilaturvallisuudesta matkustamiseen ja työtapoihin asti...

Lue lisää

Meranti – ja maksat vain oikeasti tehdystä työstä!
Oululainen Meranti tunnetaan luotettavana ja joustavana yhteistyökumppanina. Pitkän tuotekehittelymme tuloksena voimme tarjota asiakkaillemme varmaa, asiakasläheistä ja työntekijäystävällistä palvelua 60 osaavan työntekijän voimin...

Lue lisää

Oulun Aikuiskoulutuskeskus työelämän palveluksessa
Oulun Aikuiskoulutuskeskus -

Lue lisää

Oulun

kauppakamarin

sähköinen uutiskirje