Kesäkuu 2008
Comreal Oy

Comreal Oy on yksityinen, lääninhallituksen hyväksymä, laillistettu kiinteistönvälitysliike.

Ydinliiketoimintamme käsittää yritystilojen, eli toimisto-, varasto-, liike- ja tuotantotilojen myynti- ja vuokrausvälityksen.

Toimeksiantajiamme ovat suurten kiinteistöjen omistajat, kuten pankit, vakuutusyhtiöt, eläkevakuutusyhtiöt, kiinteistösijoitusyhtiöt ja muut yritykset, joilla on omistuksessa kiinteistöjä. Tarjoamme palveluitamme myös muille yrityksille, julkishallinnolle sekä yksityisille kiinteistönomistajille.

Välitystoiminnan lisäksi Comreal Oy ja sen yhteistyökumppanit tarjoavat kokonaisvaltaisia kiinteistönjohtopalveluita. Kutsumme sitä omistajaedustamiseksi.

Comreal Oy:n palveluksessa on 30 henkeä ja liikevaihto vuonna 2007 oli runsaat 5,3 miljoonaa euroa.

Tytäryhtiömme Asunto.com palvelee myös kuluttaja-asiakkaita perinteisellä asunnonvälityksen saralla.

Tytäryhtiömme Comreal Management tarjoaa suomalaisille ja ulkomaisille kiinteistösijoittajille ja kiinteistöjen omistajille kiinteistöjohtamispalveluita sekä kiinteistöjohtamisen osa-alueisiin liittyviä asiantuntijapalveluita.

Vahvan kotimaisen ja kansainvälisen asiakasryhmämme tarpeista Comreal Oy tulee jatkossakin kasvamaan voimakkaasti. Ota osasi menestyksestä ja kysy rohkeasti lisää palveluistamme.

Palvelumme

Kiinteistösijoittaminen

Sijoittaminen kiinteistöihin ja huoneistoihin on lisääntynyt viime vuosien aikana lähinnä hyvien tuotto-odotusten vuoksi. Kiinteistöihin sijoittamalla voidaan vuotuinen nettotuotto saada yli kymmenen prosentin tasolle, pääkaupunkiseudun ulkopuolella jopa selvästi korkeammalle.

Sijoituspäätöksen kolme ratkaisevaa kulmakiveä ovat vuokrasopimuksen laatu, kiinteistön sijainti ja rakennuksen tekninen kunto. Vuokrasopimusta tarkasteltaessa on huomion kiinnityttävä vuokralaiseen, sopimuksen pituuteen ja muihin ehtoihin. Varma vuokralainen ja pitkäaikainen vuokrasopimus ovat jo puoli voittoa, mutta rakennuksen sijainti on muuttujista ainoa, johon ei voi vaikuttaa. Comreal Oy:n kautta sijoittajat ovat löytäneet tarpeisiinsa, budjettiinsa ja tilanteeseensa sopivat kohteet sekä avun niiden jalostamiseen. Onpa sijoitettava rahamääräsi satatuhatta euroa, tai useita miljoonia, räätälöimme Sinulle vaihtoehtoja, jotka kannattaa tutkia!

Sales & Leaseback

Moni yrittäjä on kysynyt: "Miksi omistaa tuotanto- tai toimistotilat ja sitoa niihin huomattavia pääomia?".

Comreal Oy:llä on tähän vastaus. Yhtiömme kautta niin yksityisen kuin julkisen sektorinkin omistajat ovat löytäneet joustavan toimitilaratkaisun. Sale and Leaseback -toiminta on yrittäjän vaihtoehto pääomien vapauttamiseen ja kohdistamiseen perusliiketoimintaan. Etsimme tapauskohtaisesti sopivan yksityisen tai institutionaalisen sijoittajatahon, joka ostaa toimitilasi. Samalla toiminnan keskeytymätön jatkuminen turvataan vuokrasopimuksilla. Kiinteistöihin sitoutunut pääoma kilahtaa kerralla kassaasi!

Comreal-konsultointitiimi tarjoaa ratkaisuja ja neuvonantoa kiinteistöjärjestelyissä suurten kiinteistöjen ja kiinteistöportfolion omistajien sekä sijoittajien strategisiin tarpeisiin. Palveluihimme kuuluvut kiinteistöportfolioiden ja yksittäisten kohteiden järjestelyt, myynnit ja takaisinvuokraukset, kiinteistörahoitukseen liittyvä neuvonanto, kiinteistöjen- sekä portfolioiden arvonmääritys. Tehtävämme on hallinnoida ja neuvoa asiakastamme läpi koko prosessin, alusta loppuun.

Kysy lisää kiinteistösijoittamisesta, konsultointipalveluista ja Sale and Leaseback -vaihtoehdosta meiltä!

Arviointi

Comreal Oy:n arviointi- ja asiantuntijapalvelut tarjoavat institutionaalisille sijoittajille, kiinteistösijoittajille, luotonantajille, rakennuttajille sekä kiinteistön omistajille ja käyttäjille mm. seuraavanlaisia kiinteistöarviointipalveluja toimisto-, teollisuus- ja liiketilojen sekä maa-alueiden osalta:

  • Kiinteistöjen ja kiinteistöportfolioiden markkina-arvomääritykset tilinpäätöstä ja käyvän tasearvon määritystä varten

  • Käyvän markkina-arvon määritykset luotonantajia varten

  • Käyvän markkina-arvon määritykset tulevia transaktioita varten

  • Maa-alueiden, kiinteistöjen ja kiinteistöportfolioiden kehityssuunnitelmat ja vuokralaishallinta

  • Päätöksenteon tuki kiinteistöjen osto- ja myyntitilanteessa

  • Uudiskohteiden kehitys- ja toteutussuunnitelmat

Arvioinnit perustuvat Comreal Oy:n vahvuuksiin eli henkilökunnan ammattitaitoon ja alan kokemukseen, markkina- ja toimitilatuntemukseen sekä systemaattiseen tietojen käsittely- ja esitystapaan.

Kysy lisää Comreal Oy:n arvioinneista!

Vuokrauspalvelut

Kiinteistön tai toimitilan seisottaminen tyhjänä on yleensä huonoa liiketoimintaa. Comreal Oy:n palveluiden yksi kivijalka onkin sopivan tilan ja luotettavan vuokralaisen saattaminen yhteen. Yhtiön vuokraustoiminnan teho perustuu toisaalta yhteistyösopimuksiin niin kaikkien merkittävimpien kiinteistösijoitusliikkeiden kuin lukuisien yksityisten sijoittajienkin kanssa ja toisaalta näkyvään markkinointiin ja ennen muuta kokeneen ammattihenkilöstön laajaan kontaktiverkkoon.

Toimitilan hakijalle tämä merkitsee oikeanlaisen ja sopivanhintaisen tilan löytymistä kohtuuajassa, siitä oikein laadittua vuokrasopimusta ja sitä kautta liiketoiminnan edellytysten turvaamista ja paranemista.

Vuokranantaja saa luotettavan ja maksukykyisen vuokralaisen avulla oikeantasoisen ja kestävän vuokratuoton sijoitukselleen.

Tilojen vuokrattavuuden arviointi ja kiinteistössä tämän parantamiseksi tarvittavien toimenpiteiden ideointi ja toteutuksessa avustaminen on merkittävä osa vuokrauspalveluamme sijoittajille.

Comreal Oy - eturivin toimitilavuokraaja!

www.comreal.fi

« Takaisin

Oulun

kauppakamarin

sähköinen uutiskirje